Kävin sitten myös teeseremoniassa! Teehuoneeseen mennessä oli pieni juoksevalla vedellä varustaututtu kaivo josa pestään kädet! Sitten kengät pois ja kaappiin ennen kun astutaan varsinaiseen tee huoneeseen. Onneksi siellä oli tuttuja opiskelijoita. Teeseremonia mestari saapui ja ei muuta kun tervehtimään! Polvelle, syvää kumarrus ja lausumaan maagiset sanat! Bruno san joka oli kunniavieras sai mennä ensimmäisten joukossa nautimaan teetä! Polvelle ja aluksi tuli naposteltavat. Teeleipä syötynä alkoi varsinainen seremonia. Tässä kohdassa vanhan kroppan jalat särkyivät jo ihan perkeleesti. Opiskelijat valmistivat teetä tarkasti annettujen ohjeiden mukaisesti. Me saimme teetä ja kuppi käteen ja kuppi kierretään kokonaiseen kierroksen siten että se kierros tapahtuu kolmessa osissa. Sitten kumarrus, lausutaan jotain ja juodaan hartaasti kohtalaisen vahvan tee useasa erässä. Kuppi lasketaan eteen ja ihastellaan sakka joka on jäänyt pohjalle. Sen jälkeen sain onneksi lepytetty jalkoja, samalla juteltiin japanilaisten opiskelijoiden kanssa jokin käännösohjelma käyttäen. Sainkin samaan aikaan opiskelijoilta opetusta miten taitetaan teeliina joka käytetään teevalmistuksen aikana.
Sitten minä pääsin mukaan teevalmistuksen sensein kanssa. Taas mentiin polvelle, taitettiin se liina yhdessä siten että minä pidin liinasta kiinni ja sensei väänsi mun kädet erilaisiin asentoihin niin että taitos onnistui. Kuppiin vettä ja pyyhkintä toisella liinalla. Teerasia ja lusikka sekä kupin reunat putsattiin tiettyn kaava mukaan. Teejauhe pohjalle,, vettä päälle ja sitten koko komeus vatkattiin ja tarjottiin. AI niin, se bambusuuti jolla tee vatkataan pitä kolme kertaa kilahta kupin reunalle siten että syntyy kuuluva ääni.Ihan mukava seremonia, kiitos sitä! Runsaat kirjoitusvirheet syntyivät minun ja autocorrectin yhteistyöllä!
Kello on aamu kuusi, Sapporo vaikenee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti